sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Ihania pentu uutisia uusista kodeista

Nyt on meidän talo hiljentynyt pentujen osalta, lauantaina läksi viimeisenä Loki poika omaan kotiin. Samalla kovin haikea, onnellinen ja helpottunut olo... Ihanaa kun kaikille löytyi koti, jossa pentua oli jo pitkään harkittu, odotettu ja valmistauduttu. Pentuja jäi paljon tänne lähistölle, ja varmasti tullaan tapaamaan useiden kanssa. Monta näyttelyistäkin kiinnostunutta kotia on joukossa, joten kehän laidoillakin todennäköisesti nähdään. Helmi otti pentujen lähdön todella rauhassa, eipä se niitä etsiskellyt taikka ihmetellyt sen enempää, näinhän se kuuluu mennä.

Kaikki kodit ovat laittaneet kuulumisia, hienosti on pentujen ensimmäinen kuukausi lähtenyt käyntiin. Kaikki todella reippaita koiran alkuja. Löytyyhän sieltä niitä rasavillejä, ja joku vähän rauhallisempi kaveri.

Me on alettu pyöräilemään koirien kanssa ja voi pojat kun se on hauskaa. Helmin kanssa ei montaa polkaisua lenkin aikana tarvitse tehdä, se on vähän liiankin villi siinä touhussa vielä talven jäljiltä!
Helmistä tuli reilu viikko sitten jälleen mummo (lapsenlapsia nyt neljässä pentueessa) , kun Diana tyttö teki pentueen Mernika's kenneliin.

Hyvää vappua ja kevään jatkoa kaikille :) Nyt kun tietokone toimii, täytyy päivitellä tänne vähän kuvia, kun ehtii!
Seuraavat pentusuunnitelmat ehkä 2019-2020 <3

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pennuille on kodit löytyneet

Kaikilla pennuilla on nyt tiedossa omat kodit <3 Niin hieno juttu, että ihanat ja rakastavat kodit löytyi. Meillä on täällä vielä neljä pentua, sijoitustyttö lähtee perjantaina. Kolme pentua on muutaman lisäviikon, tulevien kotien lomareissujen ja lomien vuoksi.

Blaffatyttö Isla muutti Riihimäelle
Luca poika Lempäälään
Blaffapoika Löpö sukulaisiin Savonlinnaan
sijoituspoika Ilpo Metsämaalle
Duke poika Nummelaan
Bella tyttö Kuopioon
Sijoitustyttö Bertta muuttaa Espooseen
Lumi muuttaa Helsinkiin
Rambo muuttaa Sipooseen
Loki poika muuttaa Keminmaalle

Toivon kaikille lapsukaisille hyvää, tervettä ja pitkää elämää <3



lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kahdelle pennulle kodit haussa

Ruskeapilkkuinen Touho,  D. Alpha Omega etsii itselleen rakastavaa loppuelämän kotia. Touho on varsin touhukas nimensä mukaisesti. Touhoa toivon näkeväni koiranäyttelyissä tulevaisuudessa. Touho myös varmasti tykkäisi kaikenlaisesta harrastamisesta.

Mustapilkkuinen tyttöpentu D. A Piece Of Gold etsii sijoituskotia max. 150km päästä meiltä. Sijoitetaan Kennelliiton sijoitussopimuksella. Tämä neiti leikkii hyvin leluilla ja saalisviettiä tuntuisi olevan, kuin myös veljellänsä.

Pennut ovat valmiita muuttamaan omiin koteihinsa aikaisintaan 31.3, jolloin täyttävät 7 viikkoa. Kuvia pennuista fb sivuilla.

Lisätietoja kaisa84@windowslive.com tai p. 044-3643980

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pennut 4 viikkoa

lauantaina tuli pikku pupseille ikää 4 viikkoa. Maailma on avartunut hurjasti, on tutkittu eri huoneita, paljon on käynyt vieraita, on tutustuttu toisiin koiriin ja kissaan. Kaikki pennut ovat rohkeita ja iloisia hännän heiluttajia. Ylihuomenna otamme seisomakuvat pennuista, kun Sanna saapuu vierailulle. Mustapilkkuinen urospentu jää sijoituskoiraksi tutulle ihan tänne lähelle. Pennuille on tiedossa aivan ihania koteja, joissa on jo pitkään odotettu uutta perheen jäsentä. Lähestulkoon kaikki pennut myös jäävät tänne lähistölle, niin tulemme varmasti niitä näkemään :)

Omaa kotia etsii vielä komea ruskeapilkkuinen urospentu, jota toivon näkeväni tulevaisuudessa edes jonkun kerran näyttelyissä. Sijoituskotia etsin mustapilkkuiselle narttupennulle max. 150km päästä meiltä Ypäjältä. Ensi viikolle onkin ohjelmaa, kun tiistaina on eläinlääkäritarkastus ja sirutus ja torstaina pakkaamme pennut kohti Viikin eläinsairaalaa ja kuulotestiä!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Pentulassa kaikki hyvin

Pennut tulevat huomenna kaksi viikkoa. Pilkutukset alkavat olla jo aika hyvin esillä, ruskeilla vielä haaleammin. Silmät ovat osittain jo osalta joukkoa avautuneet ja seuraavaksi odotellaankin kuulohavaintoja. Pennuista on ollut paljon kyselyjä, etenkin narttupennuista. Olen kaikille pyrkinyt vastaamaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että peruutuksen vuoksi yksi urospentu etsisi vielä omaa kotia.


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Helmin ja Dieselin pennut ovat täällä

Dallandian A- pennut ovat syntyneet<3

Helmin 10 pentua syntyivät viikko sitten lauantaina. Pentuja oli yhteensä 13, mutta kolme pentua menetimme. Synnytys oli pitkä, pennut syntyivät n. tunnin väleillä. 11. Pentu jäi synnytyskanavaan kiinni ja syntyi kuolleena automatkalla eläinsairaalaan. 2 pentua oli vielä vatsassa hengissä, mutta leikkausta viivyteltiin ja ne kaksi syntyivät keisarinleikkauksella kuolleena. Todella harmillista, kun pennut olisi ollut pelastettavissa...

6 poikaa ja 4 tyttöä, joukossa myös 3 ruskeaa pentua. Kaikki jaksavat mainiosti ja painot nousee hienosti. Olen niin onnellinen ja ylpeä tästä sakista, ensimmäisestä pentueestani <3


perjantai 2. helmikuuta 2018

Mammakoira jakselee hyvin ja paksusti

Helmin kanssa kävimme tiistaina Someron eläinklinikalla röntgenissä. Pentujen lukumäärä näyttäisi olevan jonkun verran päälle 10, 11-13?! Luustot näkyivät vielä hieman heikosti, ja sen takia määrästä ei voi sanoa varmuutta. Seuraavan kerran jos koiraa käytän röntgen kuvauksessa, niin menemme kyllä joitain vuorokausia myöhemmin.

Mammakoiralla on kaikki hyvin, ruoka maistuu, häntä heiluu ja suunpielet nousevat jatkuvasti leveään hymyyn. Vaikka vatsa on kasvanut hurjasti, Helmi liikkuu ulkona kuitenkin vetreästi. Ulkoilemme enää omilla peltoteillä loppu odotuksen ajan. Nyt laitamme pentuhuoneen valmiiksi ja rauhoitamme viimeisen viikon hälinöiltä. Viikon päästä voi olla jo H-hetki hyvin lähellä..

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Takana 7 viikkoa odotusta

Aika juoksee kuin siivillä, pentujen syntymään enää n.  kaksi viikkoa. Vatsa kasvaa nyt hurjaa vauhtia ja aika temmellys siellä tuntuu olevan. Helmi syö nyt 3 kertaa päivässä, ja selkeästi huomaa, että vatsaan ei mahdu enää suuria määriä kerralla. Tiistaina menemme Someron AB klinikalle ja otamme pienokaisista röntgen kuvaa, saamme ainakin lähes varmuuden montaako kaveria sieltä pitäisi odottaa :)  on tämä niin jännää, innolla odotellaan millainen kokoonpano sieltä sitten saapuu <3

Eilen lauantaina olin Juha Kareksen luennolla Somerolla. Aiheena oli koirankasvatuksen perusteet. Ja kyllä siellä olisi istunut vaikka koko päivän kuuntelemassa, niin mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe. Lisäksi Juha on kyllä mahtava luennoitsija, ja hänellä on omia kokemuksia ja tarinoita paljon. 
Päällimmäisenä jäi mieleen juurikin jalostuskoirien valinta ja mitä kaikkea siinä ottaa huomioon, jo silloin kun niitä omia kasvatteja valitsee sieltä pentulaatikosta. Myös kanto ajasta, pentujen hoidosta sekä luonteiden testailuista tuli todella paljon hyvää tietoa. 



keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Pentuja tulossa viikolla 7

Maanantaina kävimme Helmin kanssa ultrassa ja kyllä kaikki aavistukset osuivat oikeaan ja pentuja on tulossa <3 Pentuja on tulossa paljon, ja todennäköisesti käymme vielä röntgenissä myöhemmin, jotta saamme tarkemman määrän pennuista. Helmi siirtyy nyt pikkuhiljaa syömään energia pitoisempaa ruokaa ja alkaa kasvattelemaan vatsaansa. Pentuja odotetaan syntyväksi n. 12.2, ja luovutusikäisiä ne ovat huhtikuun puolessa välissä.
Pennut tottuvat meillä normaaliin kodin arkeen ja käsittelyyn, lapsiin, toisiin koiriin ja kissaan.
Etsin myös koteja sijoituskoirille.
Vastaan mielelläni kyselyihin pentueesta.
Lisätietoja pentueesta myös pentuja palkin alta.

Annakaisa Pesonen
044-3643980
kaisa84@windowslive.com